Nousin tokkuraisena ylös ja katselin varovaisena ympärilleni. Ajatukset pyörivät vieläkin painajaisessa ja kelaan muistamani pätkät uudestaan ja uudestaan, vaikka ne on kamalia ja pelko kouristaa vatsaa. Istun sängyn laidalle, mutta mieleen ei tule ajatusta siitä, että pitäisi katsoa kelloa, niinkun monet normaalit ihmiset tekisivät herätessään yöllä. Nihkeä olo ei yhtään helpota minua, sillä olen yltäpäältä hiessä painajaisen jälkeen. Peitto lojuu jossain pölypalleroiden riepottelemana lattialla, jonne taisin sen potkaista nukkuessani. Huoneessa on tunkkainen ja jotenkin pelottava tunne leijuu koko huoneessa. Kiitos erityisen vilkkaan mielikuvitukseni, ajattelen jo, että talossa on joku palkkamurhaaja tai vastaava tosi mukava yövieras, joita tapaa kauhuleffoissa. Painajainen takoo itsensä lopullisesti takaraivooni, eikä pysy nahoissaan vaan hyppii silmilleni saaden minut taas pelkäämään niitä kuuluisia yövieraita. Lähden hipsimään kohti keittiötä siinä toivossa, että saan mahdollisimman nopeasti valot päälle. Puoliksi kuvittelenitseäni ninjaksi, joka ei antanut lisävoimia, mutta lievensi hieman pelkoani.Oli ehkä huolestuttava näky, miten yritin tehdä pitkiä loikkia kohti katkaisijoita. Kun sain kaikkialle valot päälle ja varmistuin siitä, ettei yhdessäkään huoneessa ole kannibaalia, ynnä muita kenties mitä frettihirviöitä, hiivin keittiöveitsi mukanani takaisin sänkyyn samalla vilkaisten kelloon, joka repi jo neljää aamuyöstä. Suden hetki, tajuan ja tekisi mieli laittaa jo aurinko taivaalle, ettei olisi näin pimeää. Ei, ei minulla ole pimeänpelkoa, Pimeä on hyvä ystäväni. Mutta pimeys saa minut välillä pelkäämään. Pelkäämään asioita, jotka eivät tule mieleen päivällä. Minulla on kai yöpelko. Herään usein omaan kiljuntaan tai painajaiseen. Tai ilhan muuten vaan. Ja aina suden hetkenä.
***
Kömmin takaisin sänkyyn, mutta Nukku-Matti taisi unohtaa minut.Pyörin vielä tunnin nihkeän lakanan päällä, jonka jälkeen nousen ja keitän kahvia ja istun kirjoittamaan keittiöpöydän päälle. Ei ääreen. Typerä tapani on istua kirjoittamassa pöydän päällä, hörppiä kahvia ja kuunnella samalla hiljaa läppäriltä Life Is Beautiful-kappaletta, ja vaikka sen melodia on hyvä, en ole sen kummemmin vakuuttunut sen sanoituksesta ja nimestä. Nyt siis istuin pöydällä ja yritin kirjoitella jotain aamusivuja, eli mitä tulee mieleen. Verenpunainen vihkoni oli jo melkein täynnä ja rupesin miettimään taloudellista tilannettani, riittäisikö rahani uuteen vihkoon. Se oli elintärkeä minulle, noi vihkot, Ilman paperia ja kynää en pärjäisi, joten olisi pakko ostaa. Yeah, päätetty. Sekin päänvaiva saatiin ratkaistua Ja olin taas pitkästä aikaa tyytyväinen.
